Lainaa työttömälle

Vaikka olisi työtön, se ei tarkoita sitä, etteikö voisi saada lainaa. Lainaa työttömälle myöntävät sekä erilaiset netin pikavippiyritykset sekä kulutusluottoja myöntävät tahot. Pankista lainaa voi olla hankalampi saada, ellei lainalle ole hyvät takuut.

Lainaa työttömälle saa netistä nopeasti

Jos olet työtön, mutta saat säännöllisiä tuloja Kelasta esimerkiksi työttömyyskorvauksen tai asumistuen muodossa, sinulla on hyvät mahdolliset saada lainaa varsinkin pieniä summia. Kaikille lainanhakijoille on kuitenkin samat perusvaatimukset, olet sitten työtön, opiskelija tai työelämässä. Ensinnäkin sinulla ei saa olla luottotietomerkintöjä. Jos sinulla on luottotietohäiriö aikaisemmista laskuista, joita et ole pystynyt maksamaan, lainaa voi olla mahdoton saada. Lainanhakijan tulee myös olla täysi-ikäinen, useimmissa paikoissa 18-vuotias voi jo hakea lainaa. Toisinaan lainayritykset ovat voineet asettaa alaikärajan esimerkiksi yli 20-vuoteen, mutta suurin osa pikavippiyrityksistä myöntää lainaa jo 18-vuotiaille.
Lainan hakijan tulee olla myös Suomen kansalainen sekä omata jonkin suomalaisen pankin verkkopankkitunnukset. Pankkitunnukset tarvitaan lainahakemusta netin kautta lainahakemusta täyttäessä, kun palvelussa täytyy tunnistautua, jotta lainan myöntäjä tietää, että olet varmasti se henkilö, jonka tiedoilla hakemuksen täytät.
Pikavippi työttömälle on siis hyvin mahdollista saada, sillä usein pelkästään se, että omaa jonkin säännöllisen tulon tai etuuden on tarpeeksi höllentämään lainantarjoajien rahahanat. Pikavippihakemuksen voi täyttää kätevästi netin kautta tai soittamalla lainayrityksen puhelinpalveluun. Netin kautta lainaa voi hakea monessa paikkaa ympäri vuorokauden kaikkina päivänä vuodessa. Vastaus lainahakemukseen tulee myös nopeasti. Saat vastauksen puhelimeesi tekstiviestillä oli päätös sitten myönteinen tai kielteinen. Myös rahat tulevat tilille nopeasti jopa saman päivän aikana.

Lainaa isoja tai pieniä summia

Millaisia summia lainaa työttömälle voidaan myöntää? Lainasummat voivat olla jopa tuhansia euroja. Pienempiä summia kuten kymppejä ja satasia voi olla helpompi saada, mutta tuhansienkaan eurojen laina ei ole mahdoton. Lainayrityksillä on erilaisia lainehtoja ja korkoja, joten vaihtoehdot kannattaa ensin kartoittaa läpi ennen kuin jättää lainahakemuksen. Lainojen koroissa voi olla suuriakin eroja ja paras tapa vertailla niitä on käyttää lainan todellista vuosikorkoa, mikä tulisi olla näkyvillä jokaisella lainayrityksellä nettisivuillaan. Pikavipeissä nämä lainan korot ja muut sivukulut nostavat todella paljon lainan hintaan, joten varsinkin työttömän kannattaa laskea tarkkaan, kuinka suureen lainaan hänellä on varaa.

Jos työttömyys on loppumassa pian ja työpaikka löytymässä, voi lainattava rahamäärä olla suurempikin, mutta mikäli näkyvissä ei ole uutta työpaikkaa, voi olla vaikeaa maksaa lainaeriä useita kuukausia takaisin vähäisestä työttömyyskorvauksesta. Työttömänä ollessa kulut tulisi suhteuttaa menoihin, joten vaikka olisi tottunut kaikenlaisiin ostoksiin ja palveluihin työelämässä ollessaan, niistä on osattava tinkiä, kun tulot pienenevät työttömyyden osuessa kohdalle. Jos lainaa on pakko ottaa, kannattaa etsiä sellaisia pikavippisivustoja, jotka tarjoavat ensimmäisen lainan ilman mitään kuluja ja korkoja. Tällaiset tarjoukset kannattaa hyödyntää ensimmäisenä, sillä silloin kyseessä on ilmainen laina. Tosin nämä ilmaiset lainat tulee yleensä maksaa takaisin kerralla ja erittäin nopeasti. Sinulla tulee siis olla suunnitelma, miten voit maksaa lainan heti pois kun mahdollista. Lainoissa on muutenkin periaatteena se, että mitä pidempiaikaisen lainan ottaa, sitä kalliimmaksi se tulee. Lainan kulut ja korot juoksevat pahimmassa tapauksessa useita vuosia ja samalla alkuperäinen lainasumma voi moninkertaistua. Tämän vuoksi onkin tärkeää sekä miettiä tarkkaan se, kuinka paljon pikavippiä tai muuta kulutusluottoa kannattaa ottaa, sekä kuinka nopealla tahdilla sen pystyy maksamaan pois.

Jos lainaa ei pysty maksamaan, kannattaa olla yhteydessä rohkeasti pikavippiyritykseen ja neuvotella uudesta maksuaikataulusta. Uutta pikavippiä ei kannata ottaa rahoittamaan aikaisempien pikavippien poismaksua.